perjantai 31. elokuuta 2012

Piirimestaruuksia odotellessa


Koska Vaasan kennelpiirin piirimestaruudet pidetään vasta huomenna lauantaina, oli jotain tekemistä keksittävä. Matkaan valikoitui maskottimme Måns, joka pääsi paikalliseen vaatehtimoon kokeilemaan syksyn kuoseja. Kuvassa Måns aprikoi sopivan värin kanssa.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

5, 15, HYL

Otsikossa komea tulosrivi!

Nita käväisi eilen Porissa WECAn kisoissa juoksemassa kaksi agilityrataa ja yhden hyppyradan. Päivän puheenaihe taisi kisoissa olla musta u-putki, mutta se ei kuitenkaan koitunut meidän kohtaloksi radoilla vaan virheet keksittiin muualta; kaksi A:n alastulovirhettä, yksi rima ja muuta mukavaa. Kontaktit nyt tehotreeniin siis.

Muutoin Nitan viikonloppu kului näissä merkeissä:





maanantai 20. elokuuta 2012

Helsinki ->SERT-A!

Eilen käytiin Main kanssa agilitykisoissa tulevassa kotikaupungissa eli piipahdettiin Itä-Helsingin Agilityharrastajien kisoissa. Tuomarina oli Minna Räsänen ja ilmoittautuneita 3-luokan koirakkoja kohtuullisen vähän, johtuen varmaankin siitä, että kaupungissa oli samaan aikaan toisetkin kisat.

Ensimmäisellä radalla oli aika sujuvaa ohjausta ja pienehköjä kaarroksia ja vielä kun luokan nopeimmat sheltit eivät onnistuneet, niin tuloksena oli nollavoitto, jo toinen viikon sisällä, ja toinen SERT-A eli viimeinen saadaan vastaanottaa vuoden päästä ja silloin Maista tulee AVA. Nitallakin on sama tilanne, joten vuoden päästä katsotaan kumpi sisaruksista nappaa sertin ensin.

Toisella radalla väärät putken päät vetivät puoleensa joten tuloksena oli HYL. Kolmas rata oli hyppäri, jolla ohjaaja ja koira olivat välillä hukassa, mutta tuloksena täpärästi nolla, aliaikaa vain 14 sekuntinsadasosaa, mutta nolla kun nolla.

Tuplanollaa siis vielä metsästetään, sertien osalta kiintiöt on tältä vuodeltä täynnä (tai voihan sitä hyppysertejä yrittää). Nita starttaa ensi viikolla Porissa ja molemmat koirat sitten piirinmestaruuskisoissa Vaasassa 2 viikon päästä ja osallistuvat VASsin toisen minijoukkueeseen.

Måns on viettänyt viikonloppua Porissa tutustuen mm. hevosiin ja saunomalla. Mai on saanut nauttia ainoan koiran elämästä.

I-HAHin kisojen radat ladataan kun saadaan aikaiseksi.

Hieno kuva palkintojenjaosta ja onnellinen voittaja :)


Tuossa tuo voittoisa rata.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Agilityä Vaasassa -> 2x SERT-A

Tänään kisattiin kotikentällä VASsin kisoissa kolme lähtöä, ensimmäiset kaksi agilityrataa olivat Johanna Nybergin tuomaroimia ja viimeisellä hyppyradalla tuomarina oli Sari Mikkilä.

Ensimmäinen agirata oli todella mutkainen ja ihanneaikakin niin tiukka, että vaan kolme koirakkoa pääsi sen alle. Nitalle hienosti 0 ajalla -0,67, sijoituksena 2/35 ja toinen SERT-A! Viimeisenhän saa ottaa vastaan vasta vuoden kuluttua. Main kanssa valitettavasti tunaroitiin tällä radalla, eikä saatu tulosta. Tovekin osallistui ensimmäiseen lähtöön ilmaiseksi yli 10-vuotiaana, tuloksena 0 ratavirhettä ja yliaikaa. Tämän kisan myötä Tove eläköityi aktiiviselta agiuraltaan.

Toisella radalla Mai pärjäsi paremmin ja tuloksena 0, aika -4,94, sijoitus 1/35 ja ensimmäinen SERT-A! Eli nollavoitto on kerättynä ensi vuoden mm-karsintoja ajatellen, tuplanollaa vielä odotellaan. Nitalle ei tullut tältä radalta mitään erityistä tulosta.

Ja viimeiseltä helpohkolta hyppyradalta eivät myöskään tyttäret menestystä saaneet.

Ladattuna tähän molemmat sertin arvoiset radat ja Toven jäähyväiskisa.

                                                                        Kisaturisti


maanantai 6. elokuuta 2012

Agilityviikonloppu Seinäjoella ja Vöyrillä


Viikonloppu kului agilitykisoissa, ensin lauantaina Seinäjoella LAGUn kisoissa ja sunnuntai Vöyrillä WOFFin kisoissa.

Seinäjoella ei puhtaita ratoja nähty, Main ja Henrin molemmilla radoilla tuli keppivirhe ja taisi Nitakin Katrin kanssa sellaisen tehdä. Jälkipyykkiä pestiin sitten Mallaskosken panimon terassilla hampurilaisten ääressä. Tuomarina oli Katariina Virkkala.

Vöyrillä oli menestys jo parempi, ensimmäiseltä radalta Maille taas keppivirhe ja Nitalle kielto. Toiselta radalta molemmille nolla ja Nitalle 58 sadasosasekuntia parempi aika, jolla irtosi kolmas sija ja ensimmäinen SERT-A, Mai tuli viidenneksi. Samalla Vöyrillä kisattiin shelttimestaruudesta, mukana oli myös yksi maksisheltti, joten Månsin ei varmaan aivan yksin tarvitse shelttimestaruudesta taistella. Nollia juhlittiin sitten kotipizzoilla. Tuomarina oli Sami Topra.



Tässä molempien koirien nollaradat.