maanantai 22. syyskuuta 2014

FI AVA-H Mai!

Mai ja Nita kisasivat kaksi starttia KATin kisoissa 21.9.

Nitalle kilpailuista pitkän tauon jälkeen vauhdikkaita ratoja ja kaksi HYLlyä. Maille tuplanolla sijoilla 5. ja 2. sekä kolmas hyppyserti! Mai tottelee jatkossa nimeä FI AVA FI AVA-H Mai.

 



sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Sm 2014

Tänä vuonna kisattiin Tampereella.



Yllä joukkuerata.
Alla yksilörata.
Kirjoittelen hiukan selostusta kunhan jaksan, siihen asti videot puhukoon puolestaan.


maanantai 12. toukokuuta 2014

Kevättä

10.5. Mai kävi kisaamassa 3 rataa AST:n kisoissa Espoossa. 2 agiradalta tuloksena 0 ja sijoitukset 4/31 ja 1/34. Harmillisesti voittoradalla tuli myös tosi ruma puomi.
Viimeinen hyppyserti saataisiin nyt vastaanottaa, mutta vielä ei lykästänyt, kun hyppärilla ohjaaja kiirehti liikaa ja koira tuli esteen ohi.



Eilen käytiin myös metsälenkillä Main ja Nitan siskonpojan 6 kk vanhan Masin kanssa.


Järjestyksessä Mai, Nita, Masi.

Koirien asettelu oli hiukan haastavaa.

torstai 1. toukokuuta 2014

Tove 12v!

Tänään on juhlittu Toven 12v synttäreitä!

Tove 3kk


Tove 12v
  
Tove 5v

Tuju kävi Vaasan KV-näyttelyssä nuorten tyttöjen luokassa pyörähtämässä, tuloksena NUO ERI NUK3. Uuden turkin kasvettua olisi tarkoitus taas käydä näyttelyissä, jospa siihen mennessä Tuju osaisi ihan seistäkin kehässä.



sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

HSKH 8.3.2014

8.3. käytiin Nitan ja Main kanssa pikaisesti kisaamassa Vuokkosilla yhdet hyppyradat. Anne Viitasen hyppyradoilla oli haasteita, tiukkoja vientejä ja muutama mukavaa. Välillä hyppyradat tuntuvat olevan liiankin helppoja, joten parempi näin. Välillä viennit onnistuivat ja välillä eivät, Main ohjaus on ainakin monessa kohtaa luvattoman myöhässä. Tulokseksi Maille 0, sij. 5/47 ja Nitalle hyl.

Yllä Main video ja alla Nitan video:


Lisäksi koirien kartturit kävivät suorittamassa Kennelliiton järjestämän kasvattajan peruskurssin hyväksytysti. Toistaiseksi ei mitään pentuaikeita ole, mutta ehkä nyt silmä on entistä kriittisempi koirien kasvatus- ja jalostusasioissa.


sunnuntai 9. helmikuuta 2014

LÄGI 9.2.


Tänään Mai pääsi tänään Lägin kisoihin Vantaalle kisaamaan varakartturin kanssa, kun allekirjoittaneelle tuli oksennustauti.

Yllä eka radan video, tuloksena 0, sijoitus 6/58 eli ei huono! Ja ottaen huomioon, että Henri on viimeksi kartturoinut Maita viime syyskuussa. Toka radalta ensin puomilta 5 ja lopulta vielä hyl väärästä putken päästä.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Pihismestaruudet 2014


Tänään ratkottiin historian ensimmäiset pihismestaruudet Vantaalla Koivukylän Koiraharrastajien kisojen yhteydessä.

Luvassa oli 2 agirataa. Ensimmäinen oli juostava Jari Suomalaisen tuomaroima rata, jolla valitettavasti tehtiin sikapuomi, vaikkei siitä nyt vitosta tullutkaan. Tuloksena 0 ja toinen sija.

Toisella radalla tuomarina oli Sami Topra, rata oli teknisempi ja puomi onnistui hieman edellisrataa paremmin. Tuloksena 0 ja toinen sija. Tällä radalla ratkottiin myös pihismestaruudet. Mukana mineissä Mai, Mysti ja Erik. Medeissä Minus ja Curu.

Mai voitti ja sai hienon pokaalin.

Toivottavasti ollaan ensi vuonna puolustamassa mestaruutta, jolloin olisi kiva nähdä useampia pihakoiria taistelemassa voitosta.

Månskin pääsi nakkiradalle, vaikkei nakit niin kiinnostaneetkaan.