sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kisapäivitystä




Nita ja Mai ovat hieman aktivoituneet kisarintamalla, Nita kävi viime viikonloppuna kotikisoissa Tartossa juoksemassa kolme starttia ja Mai oli viimeksi tänään BATin kisoissa.

Tarton kisoista ei ole videoita olemassa, mutta meno oli hidasta ja tuloksena agiradalta nolla ja 2. sija. Eestin agilityvalionarvoon tarvitsisi kolme nollavoittoa kahdelta eri tuomarilta, joten tällä nollalla ei nyt tehdä mitään. Mai kävi 3.11. HSKH:n kisoissa, joista tuliaisina yksi nolla sij. 6/53. Tänään Henri ja Mai kävivät BATin kisoissa, tuloksena 10 ja HYL. Kymppiradalta kuitenkin minien toiseksi nopein aika.


Tukkajumala alias Tuju kasvaa kovaa vauhtia kohti medikorkeuksia ja nykyään lempiharrastuksia on kenkien pureskelu ja yleinen sotkeminen.